Valmistuin sky-cidesco kosmetologiksi v.2000 Helsingin Palvelualojen oppilaitoksesta (nykyinen Stadia) ja ajatus oman hoitolan laittamisesta syntyi heti alkumetreillä.

Pidän työstäni ja tiesin, että tämä on se mitä haluan tehdä aina. Asiakaspalvelu on ollut aina lähellä sydäntäni ja sitä se on edelleen. Saada palvella ja auttaa asiakkaita on suuri ilo ja energia. Kiitos siitä teille jokaiselle!

Kauneushoitolani avasi ovensa ensimmäisen kerran 6.1.2001 Vuollemutkassa, Hyvän Olon Keskuksessa, Myyrmäessä. Siitä tie jatkui vuoden päästä kivenheiton päähän Uomatielle, jossa hoitola palveli lähes 14vuoden ajan.

Sitten elämä ja tilanteet johdattivat niin onnellisesti, että löysin oman liiketilan hoitolalle 700m päästä. Uusi osoite on Virtatie 7,  (Putouskujan kulma)

Usein hoitolan edessä katutasolla on sinivärinen ständiteline, jonka huomaa vaikka kauempaakin! Auton voi jättää lähes hoitolan oven eteen, muistathan vain parkkikiekon 🙂

Työskentelen liikkeessäni joustavasti ja myös ilta-aikoja saa kysyä!

Palvelen arkisin maanantaista-perjantaihin ja sekä tarvittaessa lauantaisinkin. Käyn monta kertaa vuodessa ammattikoulutuksissa, kursseilla, koska haluan tietää ja osata uusimmat kiinnoostavat menetelmät, ”vanhoja” unohtamatta.

Tämä ala kehitttää aina uutta ja on ihana osata ja ymmärtää uusia tuulia ja näkemyksiä kaunedenhoidosta.

Valmistuin merkonomiksi keväällä 2015 ja koin, että opinnot onnistuivat erittäin hyvin, opiseklu oli mielekästä suorittaa työnohella sekä käytäntö oli sopiva yrittäjälle! Toukokuussa 2021 sain Careeriasta yrittäjän ammattitutkintopaperit. Vierivä kivi ei sammaloidu – ilo oppia aina uutta, se vie eteenpäiin ????

Lisäksi olen käynyt monilla itseni kehittämiskursseilla, tunnetaito/ ihmissuhdevalmennuksissa ja kuunnellut taitavia business-coacheja useammassa Nordic Business Forumissa.

Echart Tollen seminaari läsnäolon voimasta Tukholmassa 2023 oli myös merkittävä kokemus.

Vapaa-ajallani minut voit löytää kuntosalilta, ulkoilemasta, talvisin hiihtoladuilta, erilaisista konserteista sekä matkoilta. Myös kaikenlainen musiikki, taide ja runous on lähellä sydäntäni, unohtamatta saunaa ja avantoa, jotka maadoittavat hyvin.

 ❤️ Kiitos Sinulle asiakkaani, sinua ilolla aidosti palvellen! ❤️

Hoitolan 23. palveluvuosi lähti käyntiin v.2024, joten siitä nöyrästi ja kiitollisena kiitän Teitä kaikkia! On suuri ilo ja onni saada tehdä sitä työtä, mikä on itselleni se paras ja rakkain. Edelleen 🙏

  ~ Saija

   

http://www.cidesco.com/home/